tiistai 17. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Rumpalipoika

ISO1000 | 28mm | f16 | 0,8sec

Pääsin taannoin omien asiakastöideni lisäksi työstämään työparini kanssa äärimmäisen mielenkiintoista ja erilaista asiakkuutta: asiakkaanamme oli aivan tuore lastentavaran verkkokauppa Lastenpuoti Rumpalipoika! Rumpalipojalle tuotimme verkkokauppaan tuoteryhmäkuvat. 

Lastenpuoti Rumpalipoika tuo markkinoille lastentavaran verkkokaupan, jossa myynnistä tulee löytymään sekä käytettyä tavaraa, vintage- ja retroleluja, että ekologisesti tuotettuja ja kestävän kehityksen periaatteita kunnioittavia uusia tuotteita. Rumpalipoika myös mm. sitoutuu yhteistyöprojekteihin, joilla tuotetaan työtä kolmannen maailman naisille.

Inspiraatio ja moodboard

Lastenpuoti Rumpalipojan upeat arvot ja pohjalla kupliva vintagehenkisyys oli tärkeää saada näkyviin, yhdistettynä silti tämän päivän trendeihin ja ajankohtaisuuteen. Inspiraatiota haimme lastenhuoneiden trendeistä, ja Pinterest-benchmarkkauksen myötä visiot yksityiskohdista neljään tuoteryhmäkuvaan alkoivat kirkastua.

  • Viirit
  • DIY kuumailmapallo!
  • Naulakot
  • Valkoinen seinä, johon maalattu värikkäitä siveltimenvetoja (sittemmin vaihtui asiakkaan toivomaan tapettiin)



Luonnokset ja kuvaussuunnitelma

Ennen kuvaussuunnitelman työstämistä loimme inspiraatiomme pohjalta mahdollisimman vedenpitävät kuvalliset luonnokset hankintalistoineen, joiden pohjalta kuvia oli äärimmäisen helppo ryhtyä kuvaustilanteessa rakentamaan.





Kuvaustekniset seikat

Kuvat kuvattiin 28mm objektiivilla. Käytännössä kaikissa kuvissa käyttökelpoisin oli mahdollisimman laaja syväterävyysalue, joten aukoksi poikkeuksetta valikoitui arvo f16.


Valaistustekniikka oli jälleen suurin yksittäinen tekninen testailun peikka. Ensimmäisenä kuvauspäivänä koimme harvinaisen marraskuisen ilmiön, suoran auringonpaisteen! Testasimme, miltä se näyttäisi kuvissa, mutta totesimme alhaalta paistavan auringon luovan kuviin liian mielikuvia herättävän valon, joka myös kavensi liian dramaattisesti kuvien jälkikäsittelyn mahdollisuutta. Ikkunat peitettiin läpikuultavalla paperilla valon tasoittamiseksi.

Toisen kuvauspäivän kuvissa päivänpaisteen loistaessa poissaolollaan käytimme kuvissa pelkkää yleisvaloa, luonnonvalolamppua, jolla myös saimme tavoittelemamme suhteellisen neutraalin värilämpötilan.

Kuvien lähtökohtana vaakasuuntaiset/aavistuksen neliömäiset kuvat, sillä kuvat tuotettiin verkkokaupan tuoteryhmäkuviksi. Optimaaliset mitat selvitettiin asiakkaan web designerilta ennen projektin aloittamista.

Kirkas päivänpaiste lämmitti mieltä, mutta loi liian kovia huippukohtia kuvan valaistukseen. 

Läpikuultavalla paperilla peitetyt ikkunat tasoittivat kuvan ja loivat lisää tilaa jälkikäsittelyyn.

Sommitelman suunnittelu

Toteutettavista kuvista kolme neljästä ovat ikäänkuin kurkistuksia lastenhuoneeseen. Yhden kuvista oli tarkoitus olla lähikuva seinähyllyistä, mutta hyllyihin liittyvän hankintaongelman vuoksi päädyimme lennosta luomaa toisenlaisen, lastenhuoneen teemaa jatkavan sommitelman ja asiakas oli tähän lopulta äärimmäisen tyytyväinen.

Lokaatioksi valikoitui valokuvausstudio SSKKY:llä, johon lavastimme raikkaan, modernin ja trendinmukaisen lastenhuoneen. Maalasimme sekä seinän että lattian kirkkaan valkoiseksi (seinä himmeä kiilto, lattia kiiltävä), sillä kuvissa käytettävien vintage-elementtien kanssa tarvittiin ehdotonta raikkautta ja moderniutta, jotta vältettäisiin vaikutelma nuhjuisuudesta. Kuvissa käytettiin niukahkoa väriskaalaa, ja kuvissa toistuvat tehostevärit (keltainen, vaaleansininen, punainen +mintunvihreä) ovat Lastenpuoti Rumpalipojan brändivärejä.

Studioon lavastettu lastenhuone



Asiakkaan toiveesta kuvissa näkyy myös siivu harlekiinikuvioista tapettia, sillä asiakkaan verkkosivuilla on harlekiinikuvioinen marginaali ja hän toivoi kuviin silmäniskun tälle elementille.

Neljäs kuva on eräänlainen seinälle sommiteltu kokoelma kiinnostavia tavaroita. Inspiraatio kuvaan lähti vierailusta Helsingin Kampin MUJI-myymälään, jossa seinälle oli toteutettu kiinnostava kollaasi. Toimme kuitenkin ajatuksen käyttökelpoisuudesta ja siivun trendikkyyttä lisäämällä sommitelmaan myös naulakoita.

MUJI-myymälästä saatu inspiraatio seinäkollaasille



Kuvat luonnosteltiin mahdollisimman vedenpitäviksi jo ennen kuvaussuunnitelman luomista, mutta itse kuvausprosessin aikan testasimme huikaisevan määrän pieniä mikrotason muutoksia: yksittäisten tuotteiden vaihtamista kuviin, tavaroiden asentojen muutoksia jne.






Erityisen mainitsemisen arvoinen on hauska yksityiskohta, jonka loimme peilin avulla: yhdessä kuvista käytetty peili olisi auttamatta peilannut epäimartelevia elementtejä, joten loimme leikkisän keinotekoisen heijastuksen keltaiseksi maalatusta levystä ja suurehkosta kettufiguurista.





Sommitelmassa käytettävät tuotteet ovat pitkälti asiakkaan omia ja lisäksi kävimme hankkimassa kuvauslainoiksi trendin mukaisia sisustustuotteita.


Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin lopuksi Lightroomilla ja viimeisteltiin Photoshopilla. Mainitsemisen arvoista:

  • Valo ja valkotasapaino
  • Graafisten elementtien (esimerkiksi julisteet) ja hauskojen yksityiskohtien esiin tuominen sivellintyökalun avulla.
  • Photoshopilla ei-tarkoituksenmukaisten virheiden poisto esimerkiksi vanhoista leluista ja huonekaluista.
Kuvat optimoitiin asiakkaan web designerin antamien mittojen mukaisiksi.

Pohdinnat ja johtopäätökset


  • Jos pääsisin uusimaan projektin, osaisin hallita kameran säätöjä vahvemmin ja esimerkiksi tuottaa kuviin enemmän valoa tinkimättä ISO-arvosta.
  • Projekti oli luovuudessaan äärimmäisen antava ja sain siitä paljon: suurten ja yksityiskohtaisten sommitelmien suunnittelu ja luonnostelu oli haastavaa, mutta valtavan palkitsevaa!

perjantai 6. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | O'Right

ISO100 | 28mm | f1,8 | 0,6sec

Tässä postauksessa tutkitaan kampaamo Framelle tuottamieni O'Right -kampaamotuotteiden kuvausjärjestelyprosessia.

O'Right on ekobrändi, joka pyrkii aktiivisesti luomaan innovatiivisia tapoja tukea kestävää kehitystä ja luoda merkittävästi parempia vaihtoehtoja vartalon hoidossa käytettäville tuotteille. Brändi ei ollut minulle ennestään tuttu, joten tutustuin brändiin, sen viestiin ja tuotteisiin ennen kuvausjärjestelyprosessin käynnistämistä.




Inspiraatio ja moodboard

Halusin tuoda kuviin mahdollisimman paljon orgaanisuutta, rauhallista ja pehmeää tunnelmaa ja konkreettista luontoa ja vihreyttä. Alkuperäinen suunnitelmani olikin kuvata kaikki O'Right-tuotteet luonnossa Siuntion Kopparnäsissa, mutta talvi yllätti valokuvaajan ja suunnitelmat oli tuotava sisätiloihin.

Inspiroiduin kuvista, joissa syväterävyyden avulla viherkasveja sisältävään tuotekuvaan oli tuotu kasvit useaan ei "tasoon": sommitelmassa näkyy paljon vihreää, mutta tarkkuusasteet vaihtelevat paljonkin.



Kuvaustekniset seikat ja sommitelman suunnittelua

Kuvat kuvattiin 28mm objektiivilla ja pyöröpolarisaatiosuotimella mahdollisten tuotepakkausten kiiltojen taittamiseksi.

Valonlähteeksi kuviin valikoitui luontevasti pelkkä luonnonvalo mahdollisimman orgaanisen valaistuksen tuottamiseksi. Arvokas opetus oli, että keinovalo tulee eliminoida täysin myös kuvaustilaa ympäröivistä tiloista mahdollisten lämpimien heijastusten poistamiseksi.

Kuvien kiinnostavuus syntyy hyvin kapeasta syväterävyysalueesta (f1,8) ja eri tasoille kuvaan tuotujen kasvien sumentumista. Efektin loin rakentamalla sommitelmasta hyvin syvän ja asettamalla kasveja eri etäisyyksille sommitelmaan. Lisäsin myös käsivaralla kasveja aivan kameran linssin eteen.

Sommitelman hakua.
Sommitelmaa suunniteltaessa kävi pian ilmi, että sommitelmaan tarvitaan runsaasti syvyyttä, jotta suunniteltu syväterävyyskikkailu toimisi optimaalisesti.

Tasojen luomista


Innostuin erityisen paljon siitä, millainen efekti syntyi tuomalla kasveja aivan kameran eteen.

Kuvauksen set up

Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin lopuksi Lightroomilla. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:
  • Valkotasapainon optimointi
  • Tuotteiden etikettien tekstin selkeyttäminen sivellintyökalulla
Kuvia viedessäni tallensin niistä myös Instagram-optimoidun 1080x1080px muodon resoluutiolla 72px/inch.

Kuvat käsiteltiin lopuksi Lightroomilla.
Lisää valmiita kuvia löydät Mira Ahola DSGN -blogin puolelta, tästä postauksesta.

Pohdinnat ja johtopäätökset


  • Nautin jälleen suunnattomasti projektista ja luovan valokuvauksen mahdollisuuksista.
  • Opin valtavasti siitä, miten rakentaa sommitelma syväterävyysefektin voimistamiseksi.

keskiviikko 4. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Color mask



Tässä postauksessa tutkitaan Kampaamo Framelle tuottamieni Color Mask -tuotekuvien kuvausjärjestelyprosessia ja sen kiinnostavimpia käänteitä.

Inspiraationa kampaamo Framelle tuottamissani tuotekuvissa oli orgaanisuuden ja synteettisyyden sitominen samaan yhteyteen. Tavoitteena oli tuoda kuviin luonnonmukaisia elementtejä ja luonnonmateriaaleja, mutta esitellä ne epätavallisella ja "synteettisellä" tavalla.


Inspiraatio ja moodboard

Inspiroiduin taannoin valtavasti Suzanne Saroffin upeista valokuvista, joissa hän sommittelee orgaanisia asioita, kukkia, ruokaa, hedelmiä, jopa eläimiä, erilaisten vesiastioiden lomaan, jolloin vesi vääristää ja muotoilee kohteen uusiksi mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla.

Halusin yrittää lainata hitusen Saroffin maailmaa myös omiin kuviini, joihin sommittelin laboratorioista muistuttavia mittalaseja ja eri muotoisia maljakoita ja vesimaljoja ja niiden taakse kasveja ja kiveä sekä metallia, jotka vesi sai vääristää.




Kuvaustekniset asiat

Kuvat kuvattiin 28mm objektiivilla, jossa pyöröpolarisaatiosuodin lasiastioiden heijastumien vaimentamiseksi.

Valaistustekniikka oli tämän(kin) projektin suurin tutkimusta ja testailua vaativa kokonaisuus. Kokeilin joukon eri valonlähteitä ja valaistuskulmia, alkuperäinen suunnitelma piti sisällään soft boxin ja kohdevalon +reflektorin käytön, mutta keinovalon lämpö ja kovat varjot eivät tavoittaneet oikeaa tunnelmaa, joten lopulta valonlähteeksi valikoitui pelkkä yleisvalo.

Harmaakortin käsite tuli minulle tutuksi näiden kuvausten myötä. Varsinaista harmaakorttia ei ollut tarjolla, mutta DIY-harmaakortilla (kuvaan liitetyt valkoiset paperiarkit) valkotasapainon optimointi jälkikäsittelyvaiheessa oli suorastaan tajunnanräjäyttävä oppi.

Sommitelman ja valaistuksen tutkiminen ja pienten hienosäätöjen testailu aloitti kuvausjärjestelyprosessin.
Testissä mm. soft box -valo + reflektori, mutta astioiden kiilto, lämmin valo ja kovat varjot eivät olleet tarkoituksenmukaisia.  
Valonlähteeksi valikoitui lopulta pelkkä yleisvalo (luonnonvalolamppu). Pyöröpolarisaatiosuotimella taitoin jonkun verran pahimpia heijastuksia.

Sommitelman suunnittelu

Sommitelman keskiössä kuvattavien tuotteiden lisäksi olivat vesiastiat ja niiden vääristämät taustaelementit. Testailin, miten vääristymät muuttuivat taustaelementtien etäisyyttä/korkeutta/jne. suhteessa vesiastioihin muutettaessa. Erityisen kiinnostavaksi ja hauskaksi koin efektin, joka syntyi tuomalla marmorikuvioisen rasian tuomisesta aivan kiinni vesiastiaan: veden suurentama marmorikuvio loi mielikuvan "marmorikuvioidusta vedestä".

Hyvin hienovaraisilla muutoksilla sommitelmassa, kuten korkeuserojen luomisella, on suuri merkitys lopputuloksen kannalta ja niinpä testailinkin koko liudan erilaisia mikrotason muutoksia.

Halusin luoda kiinnostavan ja ehkä oudonkin elementin asettamalla marmorikuvioisen rasian kiinni vesiastiaan, jolloin koko astian vesi muuttui marmorikuvioiseksi.
"Marmoroitu" vesi
Alla hienovaraisia muutoksia sommitelmassa. 





Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin lopuksi Lightroomissa. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:

  • Valkotasapainon optimointi DIY-harmaakortin avulla!
  • Värien korostaminen ja vaimentaminen värisäätöjen ja saturaatiosäätöjen avulla.
  • "Käänteinen" vinjetti ja midpoint-arvo


Kuvien käsittely lopuksi Lightroomilla.


Lisää valmiita kuvia löydät Mira Ahola DSGN -blogin puolelta, tästä postauksesta.

Pohdinnat ja johtopäätökset


  • Projektin inspiroivin anti oli kipinä luovaan valokuvaukseen.
  • Opin valtavasti lisää valaistusteknisistä valinnoista ja niiden vaikutuksesta lopputulokseen.
  • Myös kameratekniikka tuli jälleen harppauksen eteenpäin edellisistä kuvauksista.
  • Harmaakortin käsite oli suorastaan maailmoja avaava oppi, joka viedään jatkossa käytäntöön kaikkiin tuleviin kuvauksiin.
  • Jos tekisin kuvaukset nyt uudestaan, kokeilisin vielä erilaista, vähemmän tekstuurista taustaa ja pohtisin, miten vesiastioista olisi mahdollista saada pienet vesikuplat pois.


Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Kevin Murphy


ISO 1000 | 28mm | f3,2 | 

Olen esitellyt kampaamo Framelle tekemieni kuvausjärjestelytöiden prosessin kuvausta useissa aikaisemmissa postauksissa, mm. Olaplex flat lay ja Olaplex. Tässä postauksessa kurkistetaan jälleen yhden kuvasarjan valmistamisen kulisseihin.


Inspiraatio ja moodboard

Tässäkin kuvasarjassa inspiraationa oli tuoda orgaanisuus ja synteettisyys samaan kuvaan. Ajatuksena oli tuoda kuviin luontoa ja luonnon materiaaleja, mutta epätavallisella ja tyylitellyllä tavalla. Pinterestissä kahlatessani innostuin tavattomasti kuvista, joissa kasvien varjot piirtyvät kuvaan, mutta itse kasvia ei kuvassa edes näy, ja sitä halusin lähteä myös itse kokeilemaan näissä kuvissa. Lisäksi kuviin tuotiin puuta, mutta hyvin särmäksi kuutioksi pakotettuna. Alla Pinterest-benchmarkkauksen satoa, joista poimin omiin kuviini seuraavanlaisia ideoita:

  • Kasvien varjot kuvissa, mutta varsinainen varjon lähde piilossa.
  • Pastellisävyt (ovat myös osa tuotemerkin Kevin Murphy brändiä ja keskustelevat hyvin myös Framen sävyjen kanssa)
  • Eritasoiset pienet podiumit
  • Raikkaus!




Kuvaustekniset seikat

Kuvat kuvattiin 28mm objektiivilla, joka oli varustettu pyöröpolarisaatiosuotimella mahdollisten kiiltojen ja heijastumien vaimentamiseksi.

Varjojen ollessa sommitelman keskeinen elementti, oli valaistus eittämättä avainroolissa. Hyvä valaistustekniikka löytyi suhteellisen nopeasti: käytössä oli yleisvalona kohtisuoraan edestäpäin valaiseva softbox ja voimakkaan varjon luomiseksi sivusta edestä valaiseva kohdevalaisin. Varjojen oikeanlainen piirtyminen, pehmeinä, mutta selkeästi erottautuvina, vaati kuitenkin paljon eri valaistuskulmien, -etäisyyksien jne. testailua. Testailin myös eri "tasoisten" varjojen luomista lisäämällä käsivaralla kasveja eri etäisyyksille sommitelmasta.

Kuvat kuvattiin suhteellisen pienellä aukolla f3,2 kapeahkon syväterävyysalueen luomiseksi ja taustan pehmentämiseksi.

Kuvat olivat ensimmäisten koskaan järjestelmäkameralla ottamieni kuvien joukossa, ja opin niiden myötä valtavasti eri säätöarvoista ja niiden vaikutuksesta toisiinsa ja valmiiseen kuvaan. Nyt tiedän paremmin, miten olisin saanut luotua kuviin valoa pienemmällä ISO-arvolla ja vähemmällä rakeisuudella.

Valaistus oli avainasemassa varjoleikkejä toteutettaessa. 
Halusin saada kasvien varjot piirtymään riittävän terävänä, mutta kuitenkin varjomaisen pehmeänä. Tämä vaati paljon eri valaistusetäisyyksien ja -kulmien tutkimista ja kokeilua.
Hain varjoihin erilaisia syvyyksiä ja tasoja lisäämällä käsivaralla lisää varjostavia kasveja.

Sommitelman suunnittelu

Taustaksi kuviin valikoitui vaaleanpunainen samettikangas. Pastellinen sävy kirkastui benchmarkkauksen myötä raikkautensa vuoksi, mutta valitsin lopulta astetta murretumman sävyn. Valoa taittava ja aavistuksen elävä sametti valikoitui materiaaliksi, sillä sen luonne toistaa jälleen kuviin haettua synteettisen ja orgaanisen rinnakkainasettelua. Jälkikäteen pohdittuna olisin ehkä testannut myös korkeakiiltoisella maalilla maalattua sileää levyä tai tekstuurista, maalattua levyä.

Luonnollisen ja synteettisen liittoa edustavat myös sommitelmaan tarvittavat pienet podiumit. Luonnollinen, vaalea puu syineen ja näkyvine vuosirenkaineen näytti ihanalta ja kiinnostavalta tiukan symmetriseksi, epäluonnolliseksi kuutioksi pakotettuna. 

Kuvissa käytettävät puiset kuutiot valmistettiin "mittatilaustyönä" SSKKY:n Taitajankadun toimipisteessä.

Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin Instagramia varten lopuksi Lightroomilla ja paranneltiin Photoshopilla. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:
  • valkotasapainon optimointi (harmaakortti olisi tässä ollut kullanarvoinen)
  • Tuotteiden etikettien selkeytys Lightroomin sivellintyökalulla.
  • Sametin silottelu Photoshopin korjaustyökalulla.
Lightroomilla ja Photoshopilla käsitelty kuva
Lisää valmiita kuvia löydät Mira Ahola DSGN -blogin puolelta, tästä postauksesta.

Pohdinnat ja johtopäätökset

  • Valaistustekniikka: varjojen luominen ja rakentaminen valaistustekniikan avulla
  • Kameratekniikka: projekti opetti minulle aivan valtavasti kuvaamisesta ja kameran säädöistä. Jälkikäteen tekisin erityisesti ISO-arvon kohdalla toisenlaiset valinnat, mutta opetus oli arvokas.