sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Graafinen suunnittelu | A S I A K A S | Salon seudun ammattiopisto: visualistit


Alkuvuosi on vilahtanut ohi silmänräpäyksessä graafisen suunnittelun opiskelun ja harjoittelun myötä. Graafisen suunnittelun töitä olen saanut tuottaa kahdelle erittäin kiinnostavalle asiakkaalle: Lastenpuoti Rumpalipojalle, jonka kanssa sain tehdä yhteistyötä aikaisemmin myös kuvausjärjestelyn merkeissä, ja Salon Seudun Ammattiopiston visualistien oppiaineelle.

Tässä postauksessa esittelen visualisteille suunnittelemieni ja tarjoamieni graafisen suunnittelun töitä ja prosessia niiden takana.

Asiakashankinta ja alkupalaveri

Salon seudun ammattiopiston visualistien oppiaineen sain ilokseni asiakkaakseni opintojen kautta, ja tuotettavalle graafiselle materiaalille oli selkeä tarve: sain suunnitella oppilaitoksen ulkoiseen markkinointiin tarkoitettua materiaalia julisteiden ja somemainosten muodossa.

Toimeksiannon yhteydessä määrittelimme projektin reunaehdot, joskin sain melko vapaat kädet suunnitteluun. Asiakkaan toiveena oli erottautua ja esittäytyä ja näyttää alasta kiinnostuneille laatua, ajankohtaisuutta ja esteettisesti korkeatasoista materiaalia. Oppiaine haluaa toisaalta brändäytyä saman tyyliseen visuaaliseen estetiikkaan kuin yksityiset palveluntarjoajat, ja samalla erottautua edukseen vieläkin laadukkaammalla koulutuksellaan.

Asiakkaan kanssa kävimme myös pintapuolisesti läpi kohderyhmämäärittelyä: ala on varsin naisvaltainen, mutta välttämättä ei ole edes tarkoituksen mukaista tavoitella tasapainoisempaa sukupuolijakaumaa, vaan materiaali sai luvan kanssa nojata selkeästi hieman estetiikaltaan pehmeämpään ja "feminiinisempään" suuntaan. Myöskään materiaalin ei tarvitse suoraan puhutella perinteiseen ammattioppilaitostyyliin nimenomaan peruskoulunsa päättäviä, vaan materiaali saa olla selkeästi aikuisempaan makuunkin istuvaa.

Toimeksiantoon tuli kuulumaan somemainosten tuottaminen Facebookiin ja Instagramiin, sekä sarja julisteita.

Benchmarking

Prosessi alkoi benchmarkkauksesta: "kilpailijoiden" ja saman alan palveluntarjoajien materiaalia, sekä ammatillisen koulutuksen markkinointimateriaalia tutkimalla alkoi kiteytyä ajatus siitä, millainen on kilpailijoiden ilme, mikä yhdistää alan visuaalista estetiikkaa, mitä hyödyntää ja millä erottautua. Benchmarkkauksen myötä alkoi kiteytyä varsin selkeä ajatus siitä, millaista ilmettä visualisteille voisin lähteä ehdottamaan. Ammatillisen koulutuksen perinteiseen ilmeeseen haluttiin jo asiakkaankin toiveesta tehdä selkeää pesäeroa: tarkoituksena on brändäytyä varsin eri kohderyhmälle, kuin pelkästään peruskouluaan päättäville.

Benchmarkkauksen johtopäätökset:

  • Alan yksityisten oppilaitosten visuaalista estetiikkaa yhdistää astetta aikuisemmille suunnattu tyyli: pehmeitä, trendikkäitä värisävyjä, laadun ja "arvokkuuden tuntu"
  • Ammatillisten oppilaitosten visuaalista estetiikkaa yhdistää selkeästi "nuorille suunnattu" tyyli: räväkät värit ja kovat kontrastit, "tekemisen meininki", nuorekas puheen sävy
  • Kohderyhmä-ajattelu: pehmeitä, pastellisiakin värisävyjä, särmää ja voimaa tummista sävyistä ja fonttivalinnoista, trendit näkyviin, mutta samalla suhteellisen ajatonta estetiikkaa





Inspiraatio ja tutkimus

Ideoita ja inspiraatiota projektiin lähdin benchmarkkauksen jälkeen etsimään sosiaalisesta mediasta ja Pinterest-kahluusta. Käsieni ollessa asiakkaan toimeksiannon puolesta suhteellisen vapaat, halusin toteuttaa omaa, suhteellisen minimalistista visuaalista estetiikkaani ja samalla tehdä työstä itselleni mahdollisimman haastavan ja mukavuusalueen ulkopuolelle harppaavan, oppiakseni mahdollisimman paljon. Niinpä etsinkin kiinnostavia elementtejä, ja opiskelin, miten niitä olisi mahdollista tuottaa Illustratorin avulla. 


Erityisen suurta inspiroitumista herättelivät erilaiset naishahmoja esittävät minimalistiset, tyylitellyt kuvitukset, joissa naiset ovat tekijöitä ja täynnä asennetta, ja tuo ajatus takaraivossani halusin lähteä tätä projektia kuljettamaan eteenpäin.

Pinterest-matkailusta talteen ja testiin poimittua:
  • Minimalistinen taitto
  • Suuret kokoerot fonteissa
  • Fonttiryhmittymä vs. tyhjä tilat: ryhmitys ja rytmitys
  • Objektien päällekkäisyys ja läpinäkyvyyden kanssa leikkiminen
  • Kaksivärinen tausta ja väriblokit
  • Voimakkaat naishahmot
  • Feminiinisyys vs. maskuliinisuus
  • "Muijaenergia"




Värivalinnat

Värivalinnan tematiikka alkoi olla tässä kohtaa jo melko selkeä: ajattomia, pehmeitä, murrettuja pastelleja dramaattisen tummilla sävyillä tuettuna ja trendiväreillä ajankohtaistettuna.

Värien määrityksen aloitin tutkimalla vuoden 2020 väritrendejä. Ensimmäiseksi sukelsinkin väri-instituutti Pantonen määrittelemiin vuoden väritrendeihin, joissa korallin pinkki kiinnitti ensimmäiseksi huomioni. Ajatus vuoden värin, klassisen sinisen, yhdistämisestä yhtälöön kutkutteli myös, mutta vuoden neutraalien värien värimääritelmästä löysin jotakin vielä käyttökelpoisempaa: lähes mustalta vaikuttavan tummansinisen navy blazer -sävyn. Yrttisen vihreät ja oliivinvihreät sävyt ovat myös varsin pinnalla, joten jokin vihreän sävy valikoitui myös värirosteriin. Päähänpinttymä pastellisesta, pirtelöpinkistä alkoi myös olla sen verran jämähtänyt, että halusin koittaa saada sen mukaan tavalla tai toisella.



Lähdin kahlaamaan Pinterestin väriyhdistelmätauluja läpi ja kokoamaan sieltä kiinnostavia yhdistelmiä. Ajoin väri-inspiraationi myös Khroma-tekoälyohjelman läpi tutkiakseni erilaisia juuri tähän teemaan räätälöityjä väriyhdistelmiä.






Lopulta kirkastui kuusivärinen värimääritelmä, joka tukee alkuperäistä inspiraatiota, toimeksiantoa ja benchmarkkauksen johtopäätöksiä seuraavanlaisesti:

  • Pantone 2020 trendiväristä, Navy Blazerista johdettu lähes musta tumman sinisen sävy.
  • Pantone 2020 korallipinkistä johdettu hitusen tummempi ja enemmän punaiseen taittava korallin sävy.
  • Trendiväri vihreä klassisempana ja ajattomampana sinertävämpänä, tummana vihreän sävynä ja hyvin vaaleana, harmaaseen taittavana sävynä.
  • Pehmeä, harmaaseen taittava pastellivaaleanpunainen.
  • Toisena neutraalina toisaalta ajaton, toisaalta hyvin trendikäs greige: hyvin vaalea, harmaaseen taittava beige.



Typografiavalinnat

Myös typografiavalintaan, kuin värivalintaankin, oli heräillyt jo tausta-ajatus ja inspiraatio ennen varsinaisen määrityksen tekemistä. Pehmeän pastellisävyisen, feminiinisen värimaailman tasapainoksi ja pariksi halusin määritellä fontit, jotka puhuisivat eräällä tavalla anteeksipyytelemättömään sävyyn ja toisivat ilmeeseen ripauksen harkittua "muijaenergiaa". Otsikkofontiksi halusin modernin, päätteettömän ja hyvin selkeälinjaisen fontin, kuten myös leipätekstifontiksi. Prosessin edetessä päädyin myös käyttämään myös paljon all caps ja small caps -muotoilua tehostaakseni tekstin voimakkuutta.

Käyttäjälähtöisyyden näkökulmasta oli toki tärkeää myös valita fontit, jotka ovat helppolukuisia ja toimivat yhtä hyvin niin sähköisessä ympäristössä, kuin julistemuodossa.



Työkalukseni fonttimäärittelyyn otin taannoin löytämäni Fontjoy-fonttigeneraattorin (ks. linkki), jonka kanssa ryhdyin maistelemaan erilaisia fonttiyhdistelmiä. Kirjasin ylös useampia fonttikomboja, joita testasin työn edetessä ja vähitellen hylkäsin toimimattomat, päätyen lopulta valitsemaan fonteiksi
  • Montserratin: H1-tason otsikot, joskin käytössä paikoittain myös yleisemmin, erityisesti somemainoksissa. Selkeä, voimakas, minimalistinen, moderni, päätteetön, trendikäs (erityisesti suurella välistyksellä).
  • Cormorant Garamondin: H2-tason otsikot ja tehosteena. Vanhahtava, päätteellinen, elegantti, italic-muotoilulla aavistuksen kalligrafiamainen.
  • Nunito: Leipäteksti. Pelkistetty, päätteetön, moderni, helppolukuinen.

Luonnokset

Värimäärittelyn ja typografiavalintojen lomassa luonnostelin käsin ensimmäisiä hahmotelmia tuleviin somemainoksiin ja julisteisiin. Määritysten lomassa oli luontevaa jo versioida ensimmäisiä luonnoksia myös Illustratorilla ja testailla väripaletin ja typografiavalintojen toimivuutta. Näitä luonnoksia esittelin myös asiakkaalle, jonka hyväksynnän myötä projekti pääsi täyteen vauhtiin.


Lopputulos

Tarpeena materiaalissa oli oppiaineen ja eri opintokokonaisuuksien tarkempi esittely. Erityisesti juuri somemainokset valjastettiin tähän työhön, julisteiden keskittyessä kokonaiskuvaan.

Asiakkaalle luovutettiin kuuden julisteen sarja koossa A3 (420x297mm) sekä koossa A4 (297x210mm) sekä 16 Instagram-mainospohjan sarja ja niinikään 16 Facebook-mainospohjan sarja.