tiistai 3. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | A S I A K A S | Kampaamo Frame


Aikaisemmassa postauksessa pohjustin työskennelleeni kahden mahtavan asiakastyön parissa viime viikot. Toinen näistä asiakkuuksista on kampaamo Frame, upea uusi kampaamo Turun keskustassa, joka tarjoaa ekologisempia, eettisempiä ja kaikin puolin ystävällisempiä vaihtoehtoja kampaamokokemukselle - kuitenkin itse kokemuksesta tinkimättä. Frame ei ole ekokampaamo, vaan sen kohderyhmää ovat trendikkäät, mutta valveutuneet ihmiset, jotka haluavat arjessaan tehdä ympäristön kannalta parempia valintoja.

Asiakashankinta

Otin yhteyttä Kampaamo Frameen ja esittelin heille alustavan vision siitä, millaista materiaalia heille voisin tuottaa. He kiinnostuivat, ja sovimme tapaamisen. Tapaamista varten tutustuin vielä syvemmin asiakkaaseen, heidän tyyliinsä ja arvoihinsa ja heidän näkyvyyteensä somessa. Tutustuin myös kattavasti heidän kilpailijoihinsa ja pohdin, millaisella materiaalilla Frame pystyisi erottautumaan edukseen. Kautta linjan varsinaiset kuvausjärjestelykuvat olivat harvassa kilpailijoilla, ja olemassa oleva kuvamateriaali toisti pitkälti samaa, kampaamoympäristöön sijoittuvaa kuvastoa. Niinpä lähtökohtaisesti lähdettiin tuottamaan jotakin yllättävää, erilaista ja mieleenpainuvaa.

Valmistin Canvalla presentaation, jossa esittelin visiotani ja kuvausjärjestelyprosessin etenemistä. Valmiina presentoitavaksi oli myöskin keräämäni Pinterest-taulu. Loin myös kysymyslistan alkupalaveria varten, jonka avulla asiakkaan haastatteleminen helpottui.




Palaverissa 

Tapasin asiakkaan kampaamolla ja aloitimme keskustelemalla Framen arvoista, inspiraatiosta ja kohderyhmästä. Haastattelin asiakasta heidän tarpeistaan: mihin kuvia tarvitaan, mihin ne tulisivat. Halusin myös tietää, onko Framella tietty brändityyli tai brändivärejä jne. jotka tulisi ottaa huomioon yhtenäisen sisällön luomiseksi.

Esittelin asiakkaalle visioni ja sen tukena Pinterest-moodboardit ja valmistelemani presentaation, jonka jälkeen keskustellen lisäsimme lisää lihaa luiden päälle ja täydensimme alustavaa suunnitelmaa. Asiakkaalla oli vireillä Instagram-joulukalenteri, johon hän tarvitsi kuvia suhteellisen nopealla aikataululla ja niinpä suunnittelimme jo hieman myös aikataulua.

Luonnokset ja kuvaussuunnitelma

Alkuperäinen inspiraationi oli tuottaa Framelle tuotekuvia, jossa luonto ja synteettisyys kulkevat käsi kädessä: suunnitelma oli kuvata tuotteet luonnossa, mutta niin että kussakin kuvassa on jokin kiinnostava synteettinen särö, esim. flat lay -kuva, jossa pohjana kallio/sammalmätäs/jäkälä ja sen päällä kahdeksankulmainen peili, jonka päällä kuvattava tuote. Peili peilaa taivasta/mäntyjä/yllätyksenä kukkia. Piirsin luonnokset ja loin pikkutarkan kuvaussuunnitelman aikatauluineen, jonka pohjalta kuvauksia lähdettäisiin toteuttamaan.

Lokaatioksi valikoitui Siuntiossa sijaitseva niemennokka Kopparnäs, jonka kalliot ovat sanoinkuvaamattoman upeaa, eri kivilajien sekoitusta. Asiakas innostui alkupalaverin presentaatiossa kovasti visiosta, mutta talvi yllätti kuvaajan ja tuotteiden kuvaaminen hangessa ei juuri vastannut tarkoitusta, siispä kehittelin lennosta studiokuvaluonnokset kullekin tuotesarjalle samalla idealla: halusin tuoda kuviin orgaanisuutta ja konkreettista luontoa, mutta samalla säilyttää synteettisyyden, trendikkyyden ja Framen brändiin kuuluvan minimalistisuuden.







Kuvaaminen

Vihdoin oli aika kääriä hihat ja ryhtyä toteuttamaan suunniteltuja kuvia! Prosessin kuvaus eri kuvasarjoista löytyy tämän blogin postauksista Olaplex flatlay, Olaplex, Kevin Murphy, Color Mask ja O'Right.

Valmiisiin kuviin voit tutustua Mira Ahola DSGN -blogin puolella postauksissa O'Right, Color Mask, Kevin Murphy, Olaplex sarja 1 ja Olaplex sarja 2.


Kuvausjärjestely | A S I A K A S | Kukka Fiori


Suureksi ilokseni olen saanut työstää viimeisen parin viikon ajan saanut tuottaa kuvia kahdelle upealle asiakkaalle, joista ensimmäinen on Turun kauppakeskus Hansassa sijaitseva Kukka Fiori. Fiori on ollut Turun keskeisin kukkakauppa jo pian 15 vuotta ja heidän trendikäs, tyylikäs ja omaleimainen otteensa erottuu edukseen.


Asiakashankinta

Otin Fioriin yhteyttä ja esittelin heille alustavan vision siitä, millaisia kuvausjärjestelykuvia voisin heille toteuttaa ja mikä mielestäni voisi tuottaa arvoa heidän brändilleen. Fiorilla itsellään on mahtavia tuotekuvia heidän somefeedeissään ja verkkosivuilla, ja erilaisia yhteistyöprojekteja valokuvaajien kanssa (esimerkiksi hääteemalla), ja niinpä halusin heille tarjota kuvia, joissa tuotteet esitellään fiilis edellä ja joissa tuotetaan tarvetta.

Fiorin Janni innostui heti, ja sovimmekin tapaamisen vielä samalle viikolle. Tutustuin ennen tapaamista vielä Fiorin tyyliin ja heidän markkinointiinsa, ja tutkin millä tavoin Fiori myös saadaan erottautumaan kilpailijoistaan. Loin tapaamista varten Canvalla presentaation, joka tuki visioni esittelemistä asiakkaalle.

Palaverissa

Alkupalaverissa esittelin oman visioni ja haastattelin asiakasta heidän brändityylistään, kohderyhmästään ja tarpeistaan. Asiakas innostui visiostani: ajatuksenani oli tuottaa kuvia, joissa on vahva sisustuksellinen ja inspiraatiolähtöinen näkökulma. Päädyimme yhdessä kahteen eri päälinjaan: fiiliskuviin, joissa teemana kattaukset ja sisustushenkisiin inspiraatiokuviin, joita jatkossa käytettäisiin somessa mm. kukkien ja kasvien konkreettiseen esittelyyn. Tällaiset kuvat erottuvat kilpailijoiden materiaalista voimakkaasti ja tuottavat tarvetta, mieleenpainuvuutta ja erottuvuutta.

Asiakkaalla oli myös uutuustuote, Invase, jota käytetään Aalto-vaasin sisällä helpottamaan kukkien asettelua, ja tälle haluttiin kuvissa näkyvyyttä.



Luonnokset ja kuvaussuunnitelma

Piirsin asiakkaalle luonnokset, tein kuvaussuunnitelman ja ryhdyin hankkimaan tarvittavaa kuvausrekvisiittaa ja suunnittelemaan lokaatiota. Luonnosteltu "Tuolit"-kuvasarja jäi lopulta toteuttamatta, sillä kuvauslainojen hankinta osoittautui yllättävän haastavaksi ilman pressipassia.






Kuvaaminen

Ensimmäisenä kuvauspäivänä lähdin toteuttamaan kattauskuvia. Kuvasarjaan loin kolme erillistä teemaa: jouluisen kattauksen, ystävänpäiväkattauksen ja arkisen aamiaiskattauksen. Taannoin julkaisemassani postauksessa esillä jouluisten kattauskuvien prosessin kuvaus.

Seuraavana kuvauspäivänä pääsin kanavoimaan myös sisäistä floristiani kuvatessani inspiraatiokuvia: sidoin itse kuvia varten joulukranssin ja kuivakukkalaitteen ja sommittelin kukka-asetelman paperikassiin. Tässä postauksessa lisää prosessin kuvauksesta ja kukkeista kulisseista.

Asiakas ilmaisi alkupalaverissamme kokevansa vaikeaksi ja aikaa vieväksi tekstien tuottamisen sosiaalisen median kanaviin, joten tarjouduin auttamaan myös tässä. Suunnittelinkin kuvatekstit hashtageineen kaikkiin inspiraatiokuviin ja toimitin ne asiakkaalle kuvien luovutuksen yhteydessä. Loin asiakkaalle brändihashtagin #ihanampiarki, alleviivaamaan tarpeen tuntua.


Valmiita kuvia pääset katsomaan Mira Ahola DSGN -blogista, postauksista Kukkainspiraatiota, Kasvien tarina, Jouluinen kattaus, Aamiainen ja Ystävänpäivä.

maanantai 2. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Olaplex


ISO 100 | 28mm | f3,2 | 0,4sec

Tässä postauksessa jatketaan Olaplex-tuotesarjan kuvausjärjestelyjä. Postasin aiemmin samaisten tuotteiden ensimmäisen, flat lay -kuvasarjan prosessista, jossa halusin tuottaa yksittäisten tuotteiden inspiroivia esittelykuvia.

Inspiraatio ja moodboard

Tässä kuvasarjassa inspiraationa oli hoitavien ja hemmottelevien Olaplex-tuotteiden esittely osana modernia arjen luksusta. Kaikkien kuvasarjojen kantava idea, luonnollisten elementtien yhdistäminen synteettisyyteen tuotiin mukaan myös tähän sarjaa sommitelmaan valituilla orgaanisilla materiaaleilla. Mielikuvana lokaatiosta moderni, raikas, kotikylpyhuone.

Pinterest-benchmarkkauksen johtopäätöksiä:

  • Still life -estetiikkaa: mielikuva jonkun kylpyhuoneesta, sommitelma kuitenkin kohtuullisen staattinen, mutta haetaan liikettä ja "elämää" esimerkiksi rypistetyllä pellavakankaalla, peilin heijastuksella tms.
  • Taustaksi modernia, suurta, kiiltävää laattaa: mielikuva kylpyhuoneesta
  • Minimalismi
  • Orgaanisia materiaaleja sommitelmaan: pellavaa, kiveä, pehmeitä heiniä
  • Peili ja sen heijastumat





Kuvaustekniset seikat

Objektiiviksi valitsin 28mm objektiivin ja pyöröpolarisaatiosuotimen tuotepakkausten kiiltojen hallitsemiseksi.

Valaistuksena ainoastaan luonnonvalo, jotta väreistä ja valosta saatiin mahdollisimman orgaaninen. Tarkoitus oli testata sekä kuvissa näkyvää, kuvan taka-alan yläosasta suuntautuvaa valoa että voimakasta sivuvaloa, mutta ensimmäinen loi niin upean kuullon tuotteisiin ja sommitelmassa käytettyihin heiniin, että testailut jätettiin siltä istumalta toiseen kertaan.

Kuviin valitsin kohtalaisen kapean syväterävyysalueen aukon arvolla f3,2: halusin taustasta mahdollisimman pehmeän ja utuisan, tuomaan tuotteet paremmin esille, mutta myös tarinankerronnallisena elementtinä: alleviivaamaan rauhoittumisen ja hiljentymisen tunnelmaa.

Testailin pienin muutoksin erilaisia perspektiivejä, mutta kuvakulmaksi valikoitui nopeasti kohtisuoraan edestä.

Kuvakulman testaamista.

Sommitelman suunnittelu

Kuvattavat tuotteet olivat kuvauslainassa asiakkaalta. Sommitelman muiksi elementeiksi valitsin pienen kylpyhuonepeilin, jossa mikrosementistä valettu jalka, pienen harmaan pellavapyyhkeen, erilaisia pehmeän höytyväisiä heiniä ja mattapintaisen, huokoisen, soikean maljakon, joka muistuttaa etäisesti sileää kiveä. Testasin sommitelmaan myös tummaa kivialustaa, mutta se näytti liian kovalta ja staattiselta. Kokeilin myös runsaampaa sommitelmaa, jossa mukana oli tiukasti viikattu pyyhepino ja tummasävyinen vartaloharja, mutta ilmavampi ja vaaleasävyisempi sommitelma toimi tavoitellun tunnelman kannalta paremmin.

Kiinnostava yksityiskohta kuvan rakentamisessa oli pieni peili, jonka erilaisia heijastumia lähdin testaamaan. Innostuin kovasti heijastusten mahdollisuuksista kuvassa: jopa vain oviaukon heijastuessa peilistä luo se kuvaan elämää ja tarinallisuutta.

Sommitelman suunnittelua: alkuperäisessä luonnoksessa pyyhepino ja vartaloharja. 

Sommitelma näytti selkeämmältä ilman em. elementtejä

Sommitelman uudelleenjärjestelyä

Valmis sommitelma kivialustalla
Testasin kivialustan tilalle pehmeäksi rypistettyä pellavaliinaa: totesin toimivammaksi halutun tunnelman kannalta.
Pellavaliinaan erilaista liikettä rypytyksin ja peilin peilauksen testausta

Peilauksen testausta pampa-heinän kanssa.

Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin Instagramia varten lopuksi Lightroomilla. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:
  • valkotasapainon optimointi
  • Tuotteiden etikettien tekstien selkeytys sivellintyökalulla
  • kirkkaus/valkoiset/mustat
Kuvia viedessäni tallensin niistä myös Instagram-optimoidun 1080x1080px muodon, jossa resoluutiona 72px/inch.

Lightroom-käsittelyn jälkeen

Pohdinnat ja johtopäätökset

  • Sommitelmassa käytettävien yksittäisten materiaalin vaikutus koko kuvan narratiiviin: musta kivialusta teki kuvasta huomattavasti jäykemmän ja staattisemman, kun taas rypistetty ja orgaanisesti laskostuva pellava vapautti kuvaan elämän tuntua.
  • Peili ja heijastuksen mahdollisuudet! Heijastukset tarinankerronnan ja liikkeen luomisen keinona oli suuri oivallus, jota tulee varmasti testailtua ja kehitettyä myös jatkossa.

Lisää valmiita kuvia löydät Mira Ahola DSGN -blogin puolelta.

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Kukkaloistoa



Tässä postauksessa raotan kukkakauppa Kukka Fiorille tuottamieni kuvausjärjestelykuvien kulisseja ja kuvausprosessia. Aikaisemmassa, Jouluinen kattaus -nimisessä postauksessa lisää kuvausjärjestelyprosessia kukkien keskeltä ja asiakasesittelyn esivalmisteluineen ja selvitystöineen täältä.

Inspiraatio ja moodboard

Tässä työstetyn kuvasarjan inspiraationa ja ideana oli tuottaa sisustuksellisia, mieleenpainuvia, tarinallisia ja moderneja inspiraatiokuvia kukista ja kasveista. Muutamien irrallisten inspiraatiokuvien lisäksi kuvasin "kukkien tarina" -sarjan, jossa pääosassa on nimenomaan sarjallisuus: kuvien käyttötarkoituksena on esitellä erilaisia kasveja asiakkaan Instagram-feedissä. Asiakkaalle oli myös tärkeää, että kuvissa esiintyisi mahdollisuuksien mukaan klassinen Aalto-vaasi ja siihen asennettava uusi Invase-sisäosa, jolla Aalto-vaasista saadaan käyttökelpoisempi myös muille kuin suurille kukka-asetelmille, ja näissä kuvissa vaasi onkin keskeisessä roolissa.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan halusin tuoda Kukkien tarina -sarjaan vielä enemmän sisustuksellisuutta tuottamalla modernin ja minimalistisen kuvasarjan, jossa kohteena olisivat erilaiset tuolit ja niiden "sisustukselliseen sieluun" sopivat kasvit: eräänlaisia tiivistettyjä ostoehdotuksia, joissa kasvit esitellään vahvasti osana sisustussuunnittelua.

Pinterest-benchmarkkauksen myötä ideat kirkastuivat entisestään. Johtopäätöksiä Pinterestistä:

  • Yksinkertainen, minimalistinen sommittelu: kukat ja kasvit pääosassa.
  • Tarinallisuus: ei kuvata kasveja kasvien kuvaamisen vuoksi, vaan kasvit liittyvät sisustukseen, inspiroitumiseen, arkeen ja juhlaan ja elämään.
  • Inspiraation lisäksi konkreettista käyttökelpoisuutta: miten kukilla sisustetaan konkreettisesti (esimerkiksi kuivakukkaseinäkoriste jne.)




Kuvaustekniset seikat

Objektiiviksi valitsin 28mm objektiivin pyöröpolarisaatiosuotimella. Suodin osoittautui korvaamattomaksi lasisia maljakoita ja astioita kuvatessa: alla esimerkki kiiltojen ja heijastusten hallitsemisesta pyöröpolarisaatiosuotimen avulla.

Kiiltäviä ja heijastavia pintoja kuvatessa pyöröpolarisaatiosuotimella saadaan ihmeitä aikaiseksi. Tässä kuva ennen heijastusten vaimentamista suotimen avulla.

Ja tässä pyöröpolarisaatiosuotimen taikaa.
Valonlähteeksi valitsin luonnonvalon, sillä hain tyylillisesti mahdollisimman neutraalia ja orgaanista valaistusta ja värejä. Halusin myös varjojen olevan mahdollisimman orgaanisia erityisesti Kukkien tarina -sarjassa ja hieman sivustapäin suuntautuva luonnonvalo palveli tätä tarkoitusta mainiosti.

Marraskuinen hämärä kuitenkin asetti jälleen kameran säädöille omat vaatimuksensa ja tuotti erinomaista harjoitusta eri arvojen vaikutuksesta toisiinsa.

Pitkän valotusajan ongelmallisuus kasvien kuvaamisessa.

Kuvausympäristön rakentaminen ja sommittelun suunnittelu

Kukkien tarina -sarjassa halusin rekvisiittana käytettyihin podiumeihin reilusti tekstuuria, sillä lasisista maljakoista koottu asetelma olisi todennäköisesti näyttänyt sileällä tasolla paljon latteammalta (toki tätäkin vaihtoehtoa olisi voinut testata). Podiumit olivat valmiiksi jo kohtalaisen tekstuuriset ja rakeiset, mutta pakkeloin niitä epämääräisesti luodakseni niihin erilaisia pintoja ja maalasin ne lopuksi kalkkimaalilla mattapinnan luomiseksi.

Sommittelussa suurinta testailua vaativat pienimmät elementit: kukkien asennot ja sijoittelut Aalto-vaasissa vaikuttivat yllättävän paljon kokonaisuuteen. "Kasvio"-kuvissa (ks. kuvat, joissa kasveja teipattu kirjaan) testasin myös paljon sitä, millainen vaikutus on elementtien runsaammalla "ripottelulla" kuvan tilaan vs. ryhmittelyllä ja rytmityksellä eli vähempien elementtien sommittelusta kuvatilaan ryhminä, jättäen kuvaan myös tyhjää tilaa.

Testasin kunkin kukan kohdalla erilaisia asentoja, pienilläkin muutoksilla kukka näyttäytyi aivan toisenlaisena.



Kurkistus kulisseihin

Testasin, miten kukkakassi toimii tekstillä..

..ja ilman.

Kuvausympäristöä

Näissä kuvissa rakennettiin ideaa perinteisen kasvion luomisesta. Tässä ensimmäistä sommitelmaa.

Alkuperäinen idea kuvakulmaksi oli flat lay, mutta testasin myös runsaasti muita kuvakulmia ja rajauksia.




Testailin myös runsaasti erilaisia aukkoja, ja miten kuvan tarinaan vaikuttaisia esimerkiksi hyvin kapea syväterävyysalue.


Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin Instagramia varten lopuksi Lightroomilla. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:
  • kirkkaus/valkoiset/mustat
  • "Käänteinen vinjetti"
  • Värien ja vihreiden korostaminen
Kuvia viedessäni tallensin niistä myös Instagram-optimoidut 1080x1080px muodot resoluutiolla 72px/inch.

Kuvat käsiteltiin lopuksi Lightroomissa.


Pohdinnat ja johtopäätökset


  • Hienovarainen sommittelu: kukkia sommitellessani oivalsin, miten pienillä muutoksilla voi olla hyvin suuri merkitys kuvan kannalta. Yhden kukinnon siirtäminen sentin verran ei oikeassa elämässä luo minkäänlaista muutosta, mutta kuvassa kokonaisuus saattaa muuttua paljonkin.
  • Pyöröpolarisaatiosuotimen nerokkuus valkeni minulle viimeistään nyt.
  • Podiumien rakennusprojekti opetti konkreettista praktiikkaa taustan rakentamiseen ja myös tekstuurien merkitystä kuvan narratiivin kannalta: erityisesti valkoisen kuvaamisesta valkoisella!


Valmiit kuvat löydät Mira Ahola DSGN -blogin puolelta.

sunnuntai 1. joulukuuta 2019

Kuvausjärjestely | P R O S E S S I | Olaplex flatlay

ISO 640 | 28 mm | f8,0 | 1/50

Tässä postauksessa kuvallinen kurkistus Kampaamo Framelle tuotettujen Olaplex-tuotteiden kuvausten kulisseihin. Tutustu asiakkaaseen ja kuvausjärjestelyprosessin taustatyöhön postauksessa Kampaamo Frame.

Inspiraatio ja moodboard

Inspiraationa kuville oli ajatus tuotteiden luonnollisten raaka-aineiden tuominen näkyväksi sommittelemalla niitä konkreettisesti kuviin itse tuotteiden kanssa. Pinterest-benchmarkkauksen myötä kuvien kuvakulmaksi alkoi kirkastua flat lay, sillä se palveli ideaa ja tarkoitusta parhaiten, ja halusin myös itse päästä testailemaan tällaisen flat lay -kuvan rakentamista. Alla johtotähdikseni valitsemat Pinterest-kuvat, joista kuvausjärjestelyäni ohjaamaan poimin seuraavanlaisia johtopäätöksiä:

  • Flat lay -kuvakulma
  • Puhtaan valkoinen, kiilloton tausta
  • Tuotteiden sisältämien raaka-aineiden sommittelu kuviin niin, että luodaan kiinnostavia muotoja, jopa "kuvia" (ks. tuotteesta "kasvavat kukinnot")
  • Mahdollisimman vähäiset varjot: valaistuksen merkitys




Kuvaustekniset seikat

Objektiiviksi valitsin 28mm objektiivin ja pyöröpolarisaatiosuotimen, jolla mahdollisia ylimääräisiä kiiltoja ja heijastumia pystyisi paremmin hallitsemaan. Pääsin myös testaamaan kuvissa valkotasapainon optimointia harmaakortin avulla, joka osoittautuikin suorastaan korvaamattomaksi juuri tällaisissa valkoisella taustalla kuvattavissa tuotekuvissa!

Ennen valkotasapainon optimointia Lightroomissa

Valkotasapainon optimoinnin jälkeen 
Yksi suurimmista oivalluksista Pinterest-benchmarkkauksen myötä oli se, miten suurta roolia tavoittelemani tapaisissa flat lay -kuvissa valaistus näyttelee, ja niinpä pureuduin valaistusteknisiin asioihin hyvissä ajoin ennen kuvausten alkua tutkimalla videoita ja tutorialeja aiheesta. Allaolevan videotutorialin koin projektini kannalta hyödyllisimmäksi työkaluksi.


Flat lay -kuva kaipaisi varjojen mahdollisen tehokkaaksi eliminoimiseksi useita jatkuvan valon lähteitä tai vaihtoehtoisesti kohtisuoraan ylhäältäpäin tulevan valonlähteen. Käytössä vain yksi soft box, joten valaistuksen viritys vaati jonkin verran MacGyverismia.

 Varjoja taltuttamaan tarvittiin vielä toinen valonlähde, mutta softboxien ollessa kortilla apuun valikoitui ledilevy.



Alkuperäisenä suunnitelmana oli käyttää kuvauksissa flat lay -jalkaa, mutta suljinajasta saatiin valaistusolosuhteiden ja riittävän pienen aukon (f8,0) avulla riittävän nopea myös käsivaralla kuvaamiseen, ja käsivara palvelikin paremmin myös valaistusteknisten kikkailujen takia.

Käytännössä kaikki kuvat otettiin pystysuuntaisina, sillä ko. kuvat tuotettiin Instagramiin.

Sommittelun suunnittelu

Kuvattavat tuotteet olivat tuotelainoja asiakkaalta ja muu rekvisiitta näissä kuvauksissa koostui luonnollisista raaka-aineista, jotka valitsin tutkimalla tuotteiden sisältämiä raaka-aineita. Visio sommitelmista oli kehkeytynyt päässäni, mutta suunnittelin testisommitelman kullekin kuvattavalle tuotteelle ennen kapa-levylle viemistä. Tässä kohtaa oli hyvä myös testailla erilaisia sommitelmia ja pieniä muutoksia.


 
Testisommitelmien rakentelua

Kuvausten edetessä heräsi ajatus myös mustan taustan testaamisesta ja musta kapa-levy toimikin varsin herkullisesti, niinpä tuotin kunkin sommitelman myös mustalla taustalla.
 

Kuvankäsittely ja optimointi

Kuvat käsiteltiin ja optimoitiin Instagramia varten lopuksi Lightroomilla. Mainitsemisen arvoista muokattavista arvoista:
  • valkotasapainon optimointi
  • kirkkaus/valkoiset/mustat
  • "Käänteinen vinjetti"
  • Tuotteiden etikettien tekstien selkeytys sivellintyökalulla
Kuvia viedessäni tallensin niistä myös Instagram-optimoidun 1080x1080px muodon, jossa resoluutiona 72px/inch.

Photoshopin korjaussiveltimellä poistin vielä kuvista pieniä harhahippusia yms.

Ennen Lightroom-käsittelyä
Lightroom-käsittelyn jälkeen.
Lisää valmiita kuvia löydät tästä postauksesta.


Pohdinnat ja johtopäätökset


  • Valaistustekniikka: flat lay -kuvien valaistuksen tekniikka ja sen rakentaminen niukemmallakin varustuksella
  • Taustavärin vaikutus flat lay -kuvissa: kirkas valkoinen ja syvä musta tuovat molemmat kuvattavan tuotteen hyvin esiin, mutta täysin eri tavoin ja eri fiiliksellä.
  • Harmaakortti/valkotasapainon optimointi!
  • Kuvankäsittely: käänteinen vinjetti ja midpointin säätäminen